Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Suunnitelmia, suunnitelmia

Tiistaina Sulkku ja Remi saivat molemmat vapaapäivän kun en jaksanut lähteä pihalle kylmään olon ollessa niin nuhainen. Vietin sitten iltaa tekemällä pakolliset läksyt ja katsomalla koneelta tuulirantaa. Tänään sitten päätin jo koulussa että pakko jaksaa ratsastaa Remillä tänään. Kun pääsin koulusta söin vain ensin ja lähdin tallin valoisan aikaan. Kävin hakemassa Remin tarhasta harjasin sen nopeasti ja laitoin pintelit jalkaan ja stulan ja suitset. Ensin mentiin palanmatkaa metsässä ja sen jälkeen metsätietä umpikujaan ja käännyttiin takaisin ja mentiin kodalle, pienen ojan yli ja rämmittiin taas metsässä ja lopuksi käytiin ottamassa pellolla muutama ravipätkä ja pohkeenväistöä. Remi oli oikein kiva ja mukava ratsastaa.:) Nyt kun olo on nuhainen ja voimaton tekee kamalasti mieli päästä liikkumaan ja urheilemaan. Nyt oon yrittänyt saada itseäni siihen ajatteluun että jaksaisin liikkua muutaman kerran viikossa muuten kun heppailemalla ihan vain kotonakin. Suunnitelmissa olisi kä

Sulkku kuulumisia

Nyt postaan vaihteeksi tältä pöytäkoneelta ja täällä oli näitä kuvia joista joskus mainitsin. Nyt kun ei ole uusia kuvia ne pääsevät koristamaan ja elävöittämään tätä postausta. Aloitin muuten äskein lataamaan youtubeen vanhoja videonpätkiä mun ja Sulkun loppukesä-alkusyksy hyppypätkistä. Ja ajattelin ujuttaa ne lähiaikoina tänne blogiinkin jossain postauksessa, tai sitten ihan omassaan.  Tänään oli sitten taas koulupäivä ja siinähän se meni. Maanantait on kyllä viikon helpoimpia koulupäiviä meillä. Tänään päivä alkoi historialla ja luin kolmisivuisen esitelmäni luokalle ja seuraavaksi oli maantietoa jossa olimme tietokoneella tekemässä kolmen maan vertailua. Kaksi kotsaa ja päivä päättyi kahteen vikaan atk tuntiin.  Kotona sitten vain söin ja aika pian sen jälkeen lähdin talliin. Kävin hakemassa tallista leipää taskuun ja meni pyydystämään Sulkkua isolta laitumelta kiinni, johon ne oli päästetty. Ennen kun olin edes veräjällä Sulkku laukkasi muiden luo. Ja hetken laukk

Ajo opettelua

Pahoittelen taas kunnon materiaalin puutetta, mutta se sama vanha selitys ei ollut kuvaajaa on taas voimassa. Tätä tekstiä kumminkin elävöittää muutama kännykällä napattu kuva. En laittanut kuvia kuvin isoiksi ettette tule piselimössöstä merisairaiksi. Nuo kaksi ensinmäistä kuvaa ovat vielä eiliseltä, ekassa kuvassa oon viemässä Pixiä aamulla pihalle ja toisen nappasin kun katsoin Valtiatarta, joka on muuten tosi hyvä sarja. Tänään heräsin sitten kahdeksan jälkeen ja kurkkukaan ei ollut kauhean kipeä! Menin sitten yhdeksäksi aamutalliin kun olin ensin käynyt Chilin kanssa, vein sitten hepat pihalle aamuheinille. Aamupäivällä sen jälkeen kun ponit oli saanut aamuheinät syötyä hain Sulkun tarhasta ja valjastin sen kärryjen eteen. Pikkuveljet hyppäsivät kyyttiin ja kävin viemässä ne reilun kilometrin päähän pelaamaan jääkiekkoa. Me mentiin Sulkun kanssa siksi aikaa pellolle. Pellolla ravailtiin ja laukkaspurtailtiin pitkällä sivulla ja nautittiin molemmat! Sulkustakin huo

Rentoa menoa!

Nyt onkin vähän uutta materiaalia tältä päivältä, mutta se ei ole erikoista eikä sitä ole paljoa. Päivä olisi ollut ihanteellinen kuvaamiseen ja heppailuun. Mutta yksin en jaksanut kauhesti kuvata, kun noita tarhakuviakin on jo aika paljon. Ja Sonja, hovikuvaajani on pitämässä kaverinsa kanssa hauskaa laivalla, niin ei ollut kuvaus apua. Oli ihanan ''lämmin'' kun pakkasta oli vain alle -6astetta. Sormet eikä varpaat päässeet jäätymään, ainut miinus mikä oli niin se että siellä tuuli ja ratsastaessa korvat jäätyi.:( Aamulla heräsin jo ennen kahdeksaa vaikka olin yölläkin herännyt pari kertaa kamalaan kurkkukipuun joka myös jatkui aamullakin. Siinä mietin sitten että jaksanko jo nousta ja join vitamiiniporejuoman kurkkupastillin kaverina. Ennen yhdeksää lähdin Chilin kanssa pihalle ja tein samalla aamutallin, joka meni aika nopeantuntuisesti, onneksi.  Päivällä sitten lähdin talliin ja hain ensinmäiseksi Sulkun sisälle. Harjasin sen ja laitoin suitset

Ulkoasuvaihtoon

Jos ette ihan silmät kiinni tänne blogiin eksyneet niin huomasitte ulkoasun vaihtuneen punaisensävyistä sinisensävyihin? Väsäsin ihan itse uuden bannerinkin, mutta en ollut ihan tyytyväinen valmiiseen tuotokseen koska vasemman reunan Remi kuva ei oikein sopinut siihen. Ja sitten kun lisäsin bannerin blogiin, laadulle tapahtui jotain ihan kamalaa! Onko teillä vinkkejä miten laadun saa pysymään parempana?  Joku kumminkin kysyy millä tuon tein, niin yhden lukian vinkistä kokeilin  Pixlr:ltä . Ja koska en osannut sitä käyttää katsoin mallia ja sävelsin Tiian ohjeita photoshopin käytössä . Voin sanoa että ilman ohjeita en olisi osannut yhtään ja melkein nytkin menetin hermoni kun yksi ruksi oli väärässä ruudussa enkä ensin tajunnut sitä... Vaihdoin myös bloggerin profiilinimeni Shetlanninponista Sanna-99, joten jos joku tämän huomaisi niin kyllä se minä silti olen vaikka nimi onkin vaihtunut.;) Blogiarkistointiakin parantelin, siis se mikä on tuossa sivussa. Ja samoin esitelyte

Pakkaskuulumisia#3

Nyt tulossa ihan vähän kuulumisia kun paljon näitä ei ole, mutta yritän vähän reipastuttaa tätä postaustahtiani. Maanantaina siis oltiin mopokoulussa kahden kaverin kanssa ja sieltä menin Evelle, joka siis oli kans mopokoulussa. Äiti haki mut sieltä aika pian ja kävin äkkiä siivoamassa Sulkun ja Remin karsinat ja lähdin Piialle kuvaushommiin ja jouduin itsekkin pari kertaa komennuksesta kameran taakse. ;) Ratsastukset siis jäivät maanantailta väliin muiden tekemisten keskellä. Tänään meillä oli koulussa enkun sanakoe ja toivotaan että se meni kohtalaisesti... Kotona sitten söin ja tein läksyjä kunnes lähdettiin Sonjan kanssa talliin. Hain Remin ja harjasin sen nopeasti ja laitoin suitset ja satulan sille. Sekä loimen vaikka pihalla oli vain -12astetta, oikeeta luksusta kun on ollut yli -20astetta. Kun olin saanut Remin valmiiksi, menin Sonjan kanssa valjastamaan Sulkun kärryjen eteen. Kun oltiin valmiita lähdettiin matkaan ja mentiin varmaan noin 3-4 kilometriä peltoja pitkin. Yh

Pakkaskuulumiset#2

Luova otsikko?xD Kauhean into on päällä kirjoittaa, mutta kun ei ole mitään kirjoitettavaa! Huomenna sitten alkaakin koulu ja aikaa menee sitten taas koulujuttuihin läksyjen parissa tuskaillen. Yritän kuitenkin parhaani mukaan keritä täällä blogissakin käymään jos on jotain kerrottavaa. Olisiko teillä mitään postausaiheita? Vaikka mielipidekirjoitus aiheitaa? Jotain sellaista mihin saisin purettua tätä kirjoitusintoani. :) Viimeksi oon postannut torstaina, jotain kuulumisia taisi se postaus sisältää lyhkäisen kaavan mukaan. Perjantaina olin Piialla kuvaamassa sille uutta profiilikuvaa faceen. Siitä innostuneena sitten jaksoin meikata ja katella ei-koti vaatteet päälle ja mennä ottamaan Sonjan kanssa kuvia. Tuli ihan kivoja kuvia kun vielä muokkaamalla parantelin sain myös minä faceen uuren profiilikuvan. :) En sitten eilen jaksanut/tarjennut ratsastaa Remillä, päivä meni siinä hortoillessa. Siivosin kaikki viisi karsinaa, kun Sonja oli kipeä ja kannoin myös monta sangollista l

Pakkaskuulumisia

Kuka sitä kunnon talvea toivoikaan? Toivottavasti en ainakaan minä. Oikeastaan pidin siitä muutaman asteen lämmöstä ja lumettomuudesta, ihmeesti se helppotti tallitöitäkin. Nyt pitää kantaa lämmintä vettä talliin ja kaikki ovet pitää pyrkiä pitämään koko aika tiukasti kiinni. Kun ennemmin ne jäi satulan ja suitsien hakemisen ajaksi auki, raskaina on kumminkin lämpöisen veden hakeminen navetasta tai hallista. Mutta onhan tässä lumessa ja 15-20 asteen miinuskeleissäkin tietysti puolensa. Kummasti tuo pieni lumikerros maassa tuo valoa ja kirkkauta tänne synkkyyden keskelle. Oletteko muuten huomanneet että päivät ovat alkaneet olemaan myöhempään asti valoisia. Vielä puoliviideltä ei ole ihan pimeää, kun vielä ennen joululomaa hämärsi ennen neljää ja neljältä oli ihan pimeää. Kovien pakkasten takia ei ole Remiä ja Sulkkua pahemmin liikuteltu. Normaalisti ovat saaneet tarhata, mitä nyt välillä on viety myöhemmin ulos tai otettu aikaisemmin sisälle. Tänään sitten päätin olla niin reipas

Mikä on paras kuva?

Seuraavat kuvat on otettu seuraavillä säädöillä: Polttoväli 95.0mm, ISO 400, 1/50, f5.0 ja kamera canon EOS 1100D RAW- tallennusmuoto tosin se on muutunut automaattisesti JPG-muotoon kun laitoin sen blogiin JPG-tallennusmuoto, kamera tallensi sen kahdessa tallennusmuodossa Raw kuvasta muokattu PicMonkeyllä ja muutettu JPG Raw kuvasta muokattu picasa3 ja tallennettu JPG:ksi. Kahdelle ensinmäiselle kuvalle on ole tehnyt mitään vaan ne on otettu suoraan kamerasta koneelle ja sieltä tänne blogiin. En muista blogin nimeä, mutta löysin sieltä tämän kivan muokkausohjelman. Ja tuo muokkaamani kuva on ensimäinen jonka olen sillä muokannut. Ja valitettavasti sivu ei ollut suomenkielinen joten en tajunnut termejä vaan menin kokeilemalla ja varmasti monta hienoutta jäi kokeilematta. Totesin kumminkin että rupean käyttämään tuota varsinkin pimeiden kuvien muokkaamisessa. Kun ainakin Picasa tekee kuvista todella rakeisia ja tuo PicMonkey ei tuntunut tekevän samaa. Plus että s

Viikonlopun kuulumiset

Viimeksi keskiviikkona on tullut postausta ja kuulumisia siinä samalla. Nyt en olekkaan viikonloppuna kerinnyt istumaan koneella vaan olen ollut koko aika menossa jossakin. Kotona on tullut vain pyörähdettyä välillä. Nyt en ole varma miten liikutin Remin torstaina mutta hatara muistikuva olisi että kävelytin sitä selästä päin ilman satulaa n. 30-40minuuttia. Perjantaina en kiivennyt ollenkaan hevosten selkään vaan kävin vain nopsaa siivoamassa Sulkun ja Remin karsinat ja puoliseitsemän aikaan lähdin kylälle kavereiden kanssa. Sieltä olin kotona joskus kahdentoista maissa  ja söin vähän iltapalaa ja menin nukkumaan. Tämän postauksen kaikki kuvat on kännykällä otettuja ja ainutta materiaalia mitä mulla on viikonlopulta. Nämäkin on otettu facebook ja whatsapp keskusteluihin kavereille. Kuva 1.Odotan tienpäässä kyytiä kylälle. :P Kuva 2.Iltapalani perjantaina. Kuva 3. Lauantaina Rajakalliossa Sonja Jesseä katsomassa. Kuva 4. Lauantaina Piian kanssa maastoon lähdössä aamupäivällä.

Sulkulla touhuiluja pääasiassa

Nyt en ole taaskaan kerinnyt oiken kirjoittamaan mitään kun aika on mennyt läksyjen tekemisen lisäksi tallissa. Ja sen jälkeen en ole enää jaksanut tulla koneelle kirjoittamaan kun eilenkin pääni oli kipeä vaikka otin särkylääkkettäkin. Mutta palataanpa vielä niinkin kauaksi kun sunnuntaikin jolloin ohjasajoin Sulkkulla. Tein voltteja yrittäen saada ponin asettumaan ja kokeilimme tehdä myös pohkeenväistöä. Aluksi Sulkku ei tajunnut mitä halusin ja sainkin Sulkun välillä hermostumaan, mutta sitten yhtäkkiä palaset loksahti kohdallensa! Välillä Sulkku unohti mitä pyysin kumminkin se tajusi pian idean uudelleen. Ja vautsi millaisiä pätkiä saatiin loppuun, suu ihan loksahti auki ja mieli oli iloinen. Tallissa sitten venyteltiin vielä leipäpalojen merkeissä. :) Maanantaina kiipesin pitkästä aikaa Sulkun selkään, joululoman aikanakin ratsastin ehkä kerran tai kaksi sillä. Alkukäyntien jälkeen tein käynnissä viidenpöntön pujottelua ja pysähdyksiä sekä voltteja. Pysähdyksistä tein sitten

En keksi luovaa otsikkoa

Kerrankin on kuvia, mutta olosuhteet ei oikein suosinut kuvauksen suhteen. Sää oli pilvinen ja hämärä ja kun ei oiken saatu asetuksia kohdalla niin kuvista tuli pimeitä ja muokkaamalla kuvista tuli vain rakeisia... Pahoittelen laatua, mutta kiitos kuvista silti serkulleni, joka jaksoi edes yirittää! Harmittaa kun joululoma on pian ohi eikä tullut edes kunnon materiaalia koko loman aikana. En saanut aijalliseksi kuvata edes videota... Mutta nyt ei vain ole ollut kauhean iloinen fiilis eikä ole kauhesti jaksanut miellyttää muita ihmisiä. Itsekästä? Niin on! Mennään nyt itse asiaan. Nämä kuvat on muistaakseni perjantain ratsastus kerralta, koska Remillä oli lauantaina vapaata. Perjantaina Remi ei ollut ratsastaessa turhan energinen eikä se pöllöillyt turhaa energiaa pois. Tai sitten se oli edellisen päivän riekkumisista kipeä. Remi oli oikeastaan aika laiskahkon oloinen ratsastaa, tein sillä vain voltteja ja väistöjä. Volteilla se taipui ihan kivasti, mutta väistöt ei ottanut oikein

Ei niin iloinen 2014 vuoden aloitus

En voisi kuvitella hehkuttavani tätä vuoden alkua millään kantilla tai viimevuoden ihan loppua. Pitää vain toivoa että koko loppuvuosi ei meni yhtä surkeasti kun sitäkin on vielä tosi, tosi paljon jäljellä! Nyt pitäisi nostaa nokka kohti uusia haasteita ja mennä avoimella mielellä. Olo on kumminkin sellainen ettei vain pysty, ainakaan vielä. Viimepäivinä oon koittanut vaan miettiä kaikkea mitä Remin kanssa vielä pystyy tekemään ja äiti on luvannut ettei sitä tarvitse välttämättä lopettaa vaikka siitä ei aktiiviseen harrastamiseen olekkaan. Mitään ei voi kumminkaan sanoa ikinä varmaksi, ikinä. Tuntuu kauhean petturimaiselta haluta ratsastaa normaalisti, eikä vain käyntiä. Tuntuu niin inhottavalta haaveilla että jos saisi uuden hevosen aktiiviseen harrastamiseen ja Remin vaikka maastoiluseuraksi. Toisaalta tällä hetkellä meidän talliin ei edes mahdu uutta hevosta kun noita ponia on niin paljon ja yksi isompi kasvattaisi vielä enemmän työtaakaa ja pienemmät ponit jäisivät vieläkin v