Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Tämmöstä meillä tällä hetkellä

Roosan kuulumisten kertominen on nyt jäänyt, mutta eipä niissä paljon edes kerrottavaa ole. Roosan kuulumisia on kertoiltu viimeksi eläinlääkärin luo tehdystä kontrollikäynnistä melkein kaksi viikkoa sitten. Kaksi viikkoa on nyt siis kulunut Roosan kolmen viikon kävelystä. Ja ensi viikolla katsotaan tarvitseeko Roosan nivelet piikitystä.  Roosalla on nyt ollut melkein yhtä paljon vapaata kuin liikutusta. Ollaan tehty maastokävely lenkkejä, jotka on vaidellut 4-11km välillä. Roosa on ollut mukavan reipas. Yhdellä lenkillä nähtiin peuroja, jotka oli Roosan mielestä ihan super pelottavia. Ja kerran Roosa säntäsi laukkaan kun pelästyi jänistä :D. Sulevilla on ollut myös jonkin verran liikaa vapaata, mutta se on silti myös päässyt liikkumaan kärryjän kanssa kevyitä lenkkejä Roosan tai  Remin kanssa kävellen. Viime viikon perjantaina Sulevi rokotettiin samoin myös Remi ja Pixi, Roosan rokotukset oli aikataulussaan. Sonja kävi Sulevilla viikonloppuna 7km käyntilenkin ja pik

Ratsastustunnilla

Mistä nämä ihme asennot tulevat? Vasen kierros oli meille hankalampi, ainakin vähän. Keskittyminen mihin?:o Sain tiistaiksi varattua itselleni ratsastustunnin Rajakallioon. Sonjan lupautui mukaan kuvaamaan, kiitos hänelle kuvista ja videoista! Saavuttiin perille hyvissä ajoin ja sainkin valita Tiitusta, Vilmasta ja Urskista kellä haluaisin mennä. Tästä kolmikoska valitsin ratsukseni reippaamman puolleisen suomenhevostamma, Urskin. Tehtiin koko tunnin samaa tehtävää, jota nyt selitän vähän: Käännyttiin L päädystä pituushalkaisialle, tehtiin keskelle R:n ja S:n väliin pysähdys, vuorotellen käännyttiin C:stä joko vasemmalle tai oikealle, pitkälle sivulle tehtiin R:n ja S:n voltti, riippuen siitä oltiinko käännytty vasemmalle vai oikealle. Voltteja tarvittaessa myös kulmiin tai useampi keskelle. Ensin tultiin koko tehtävää käynnissä. Parin kierroksen jälkeen Urski alkoi ennakoimaan pysähdystä, joten aloin tekemään pysähdyksiä pituushalkaisialle y

Kontrolli käynnillä

Parilla sanalla tiistaisesta klinika käynnistä. Saatiin aika varttin yli kolmeksi klinikalle, kuitenkin edellisen hevosen tullessa aikasemmin valmiiksi ja meidän ollessa jo paikalla päästiin sisälle kolmelta. Otettin ensin käsittelyyn Roosa ja siltä kujetussuojat pois. Eläinlääkäri kyseli miten on mennyt ja tunnusteli jalat. Tämän jälkeen lähdettiin pihalla olevalle juoksutuspaikalle. Ensinmäisestä raviaskeleesta asti nähtiin ontumaa, joka omasta mielestäni vain näytti pahenevan taivutuksien jälkeen, tiedä sitten.. Eläinlääkärin jälkeen oltiin kuitenkin menty parempaan suuntaan vaikka tyytyväisi ei voitu olla. Roosanhan piti parantua jo ensinmäisellä hoitokerralla, parin mutkan kautta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Nyt kun parantumista oli kuitenkin tapahtunut ei lähdetty piikittämään niveliä. Roosa sai saman hoidun kun viime käynnilläkin eli piikin lääkettä suoneen ja kipulääkettä aamuin illoin kuuri loppuun. Ja nyt sitten piikitetään, jos ei ole kolmenviikon päästä selvästi

Pyöreät ponit hommissa

Eikä, miten olen näin mämmikoura?! Menin poistamaan vahingossa kaksi kommenttia edelliseen postaukseen!:0 Pahoittelen kommenttien lähettäjille, luin kyllä ne ja tarkoitus oli vastatakkin. Painoin vahingossa väärää nappia ja poistin ne! Anteeksi! No mistähän sitä nyt oikein kirjoittaisi? Mitään ihmeellistä, mitä blogin puolelle tarvitsisi kertoa, ei ole tapahtunut. Halusin kuitenkin tulla teitä ihania lukioita moikkaamaan, että tässä sitä ollaan, moikka vaan kaikille!:) Roosalla on nyt käynyt toissapäivänä ja tänään lyhyellä n. 4km käyntilenkillä. Muuten poni on saanut viettää leppoisaa tarhaelämää syöden liotettuja heiniä. Harjaakin yritin leikata ja siistiä tässä näin yhetä päivänä. Eihän siitä mitään tullut kun ponin päätä kutitti valtavasti joka puolelta... Sakset pitäisi ottaa siis vielä uudemmankin kerran käteen.  Sulevi on päässyt tällä viikolla ihan mukavasti liikkeelle!:) Tällä viikolla poni on päässyt kärryjä vetämään ja voi kuinka toinen on siitä tykännyt, ratsast

Studiokuvia

Remi ♥ Otettiin Remistä ja Sulevista studiokuvia eilen. Sulevista kuvat eivät onnistuneet alkuunkaan, sen jälkeen kun vihdoin ja viimein saatiin ponin pahus kiinni!:Dd Remin kuvista onnistuneimmiksi nousivat nämä kaksi muokkauksen jälkeen. Itse tykkään ylimmästä kuvasta eniten, mielestäni se on ainut kuva joka oikeasti onnistui.  Roosastakin haluaisin käydä kokeilemassa tälläisiä kuvia. Nämä kuvat on otettu riiheltä, joka toimi sillä hetkellä Remin ja Sulevin katoksena laitumella. Nyt tällä kyseisellä laidunlohkolla on kuitenkin Pixi ja Puntti, joten Roosan kanssa ei sinne ole asiaa ennen tämän kaksikon lähtöä. Jo toinen ''kuvapostaus'' Remistä ja Roosasta ei ollenkaan, harmittaa kyllä itseänikin.  Näitä ns. studiokuvia oli paljonkin hevosblogeissa ennenmmin. Silloin ajattelin, että ei minä en ainakaan edes kokeille, ei ne kumminkaan onnistuisi. Nyt kokeilin ja ehkä ihan hyvä että en silloin lähtenyt yrittämään niin joku ehkä jaksaa näitä katsoakk

Valkean ratsun kanssa tunnilla

Jenni ilmoitti irtotuntiryhmässä, että tiistaina olisi tunnilla tilaa. Päätin ilmottautua kyseiselle tunnille kun mun ratsastukset on viime aikoina olleet kovin vähäistä. Tunti oli ihan tavallinen koulutunti ja harjoiteltiin ihan perusjuttuja. Tunnin ideana oli saada hevoset avuille volttien ja siirtymisten avulla. Tuosta ensinmäisestä kuvasta jo nähdään monta asiaa joista mulle huomautettiin tunnilla: nytkit säässä kiinni, katse niskassa, ulko-ohjan tuki ei säily.  Ratsukseni sain Tiitu-ponin, tämä olikin mulle ihan uusi tuttavuus. Muiden olen kuitekin nähnyt tällä ratsastavan ja itsekkin olen toivonut sen selkään vielä pääseväni. Nyt toiveeni toteutui ja pääsin työskentelemään ponin kanssa. Tiitu jatkoi mulle aloittelijoiden tunnilta, joten se oli saanut jo hetken hölkkäillä kentällä ja oli näin mulle jo vähän lämmennyt.  Tunnilla sain pyytää Tiitua reippaammaksi, että saataisiin takajalatkin mukaan. Muotohan tuolla ponilla oli ihan kiva ja se kulki muodossa. Rehell

Kiikarissa poniherra S-U-L-E-V-I!

Vanhoilla kuvilla mennään, mutta ajattelin Sonjaa innostaa tänään tai huomenna pitämään kuvauspäivää hevosten kanssa. :) Tässä postauksessa annetaankin jalansijaa blogin vanhalle päätähdelle, Suleville! Sulevin kuulumisia siis ajattelin kertoilla teille, vaikka onhan se parilla sanalla parissa viime postauksessa vilahtanut. Ajattelin myös keksiä mulle ja Suleville muutaman tavoitteen ja katsoa kuinka hyvin päästään tekemään hommia niiden saavuttamiseksi.  Sulevi on liikutettu tähän mennessä aika rennolla asenteella pitäen hauskaa. Uskon, että samalla ajatuksella myös jatketaan. Nyt kuitenkin olisi tarkoitus suunnitella liikutuksista monipuolisempia ja Suleville hyödyllisiä. Haluan pitää pienen ponin liikutukset Suleville mielekkäinä, joten vaihtelua yritän saada mahdollisimman paljon.  Sulevi tarvitsisi nyt paljon notkistavaa liikuntaa kun se on niin älyttömän kankea. Jumppailuja tullaan ottamaan lähinnä ohjas-ajon merkeissä kerrasta kahteen kertaan vii

Pahuksen kaviokuume

Vanhoilla kuvilla mennään kun Sonja oli mun muutamat uudet kuvat poistanut kostoksi, kun mä olin vahingossa poistanut muistikortilta kuvia, joita se ei ollutkaan siirtänyt koneelle vaikka asiasta olin muistuttanut. :,( Ei ole totta, ei ole totta, ei ole totta, mutta totta se kuitenkin on. Ei riitä että Roosalla on tulehdusta kavio- ja vuohisnivelessä, vaan sitten sille paukahtaa vielä kaviokuume. Maanantain ja tiistain välisenä yönä äiti oli laskenut 1+1=kaviokuume. Tai ainakin syyttävä sormi osoitti kaviokuumetta kohti. Roosa kun oli näyttänyt jo päivän ja toisenkin siltä, että haluaa painon pois etujaloilta.  Äiti oli soittanut eläinlääkärille maanantai aamuna kun Roosan kipulääke-kuuri loppui ja tilanne ei vieläkään näyttänyt hyvältä. Maanantai-iltana aloitettiin uusi lääkekuuri, joka auttoi paremmin. Siirrettiin Roosa myös heti tiistaina aamulla laitumelta tarhaan. Eihän se siinä yksin tykkää olla ja syödä liotettuja heiniään.  Suunniteltiin jo Roosalle toista kengittäjää

Hyvän tallihengen ABC

Jotta tämä blogi ei kokonaan hautaudu Roosan sairaskertomus-postauksiin päätin toteuttaa tähän väliin Blogitallin viikkohaasteen. Jos haluat itse osalistua tähän samaiseen haasteeseen lyödät osallistumisohjeet tämän linkin (<klik) takaa.  Hyvä tallihenki koostuu: Turvallisista ja siisteistä tiloista eli paikat on rakennettu turvallisiksi ja jokapäiväistä käyttöä ajatellen. Talli pidetään siistinä, eikä käytäville anneta kerääntyä ylimääräistä tavaraa. Pidetään huolta kentän kunnosta ja maastoista.  Hevosten hyvinvoinnista . Karsinat, tarhat ja laitumet pidetään siisteinä ja juomakelpoista vettä tarjolla. Tarkkaillaan hevosia mahdollisten sairastumien varalta ja reagoidaan niihin tilanteen vaatimalla tavalla. Pidetään ruokintavälit sopivina ja annetaan hevosten olla hevosia huomioiden niiden lajityypillinen käyttäytyminen. Suhteutetaan liikunta hevosen kuntoon, ikään ja osaamistasoon. Liikunta pidetään myös mielekkäänä hevoselle ja ratsastajalle. Huolehditaan

Tekstillä ei päätä eikä häntää

Juuri kun pääsin iloitsemasta siitä, että Roosan kanssa on kävelty ensinmäinen viikko + kaksi päivää, Roosan ontuminen paheni. Keskiviikkona kun tulin koulusta katsoin Roosan seisovan kummassa asennossa. Kun illalla oltiin lähdössä ratsastamaan lyhyt lenkki totesin Roosan könkkäävän pahan näköisesti. Annettiin hevosille kipulääkkeet ja jätettiin ratsastus väliin. Keskiviikosta asti Roosa on saanut olla vain laitumella, kipulääkkeet loppui lauantai-iltana ja Roosa oli edelleen yhtä kipeän näköinen jalastaan kun keskiviikkona. Pahemmaksi on siitä menty, mitä se silloin eläinlääkärillä käydessä oli.  Sunnuntain Roosa oli ilman lääkitystä. Tänään heti aamulla äiti oli soittanut eläinlääkärillemme. Eläinlääkäri oli antanut reseptin uuteen kipulääkkeeseen. Roosa sain siis Metacam-kuurin ja jos se ei parissa päivässä selkeästi auta lähdetään taas eläinlääkärille. Kengittäjä tulee huomenna kokeilemaan pihdeillä kaviot läpi katsomaan, ettei niissä nyt olisi ongelman syy. Kaviokuumettaki